20.09.2020

Kärppien alkukausi on alkanut nihkeästi

Kärpät on alkukaudesta voittanut vain Rauman Lukon kotona pelattavassa ottelussa. Alkukausi on ollut vaikeaa ja erityisesti alivoima on ollut heikkoa kärppälauman osalta. Useat ottelut ovat ratkenneet juuri erikoistilanteisiin. Tänään Kärpät kohtasi Helsingin IFK Malmilla. Ottelun alussa Kärpät oli pahasti alakynnessä, mutta eilen hienon paluu tolppien väliin tehnyt kärppävahti Johanna Oksman piti torjunnoillaan Kärpät pelissä mukana. Ensimmäisen erän lopussa Kiia Nousiainen (1+1) siirsi Kärpät johtoon vain 11 sekuntia ennen erätaukosummeria. Tärkeän maalin turvin Kärpät pääsi erätauolle johtoasemassa.

Toisessa erässä Kärpät sai hyvin jalkaa liikkeelle ja peli näytti kääntyvän vieraille. Toisen erän puolivälissä minuutin aikana Aino Kaijankoski (2+1) siirsi Kärpät johtoon kahdella maalilla jo 0-3. HIFK lisäsi vauhtia ja maali roikui ilmassa koko toisen erän lopun ajan. Kärpät jäähyili ja HIFK kavensi kahden naisen ylivoimalla 1-3 ajassa 36:20. Kolmannessa erässä Kärppien peli katosi täysin ja kotijoukkue lisäsi vettä myllyyn. HIFK kavensi jälleen ylivoimalla 2-3 ajassa 46:06. Neljä minuuttia ennen kolmannen erän loppua HIFK tuli tasoihin jo 3-3. Kärpät otti aikalisän, mutta maaleja ei enää erässä nähty.

Ottelun ratkaisua haettiin jatkoajalla. Kärpillä oli paikkansa ratkaista peli, mutta tänään ei onnistuttu. HIFKin tehokaksikko Clara Rozier ja Athena Locatelli viimeisteli voiton kotijoukkueelle 2-1 hyökkäyksen päätteeksi. Kärppien maalilla hyvin pelanneelle Oksmannille kertyi ottelussa 41 torjuntaa ja kotijoukkueen Iina Kuuselalle 28 torjuntaan.

Seuraava ottelu

Kärpät matkustaa ensi viikolla sunnuntaina 27.9. Rovaniemelle sarjanousija RoKin vieraaksi. Kärpät tarvitsee nyt kipeästi pisteitä ja onnistumisia.