12.09.2020

Havana-Nousiainen-Karjalainen leikeissä

Tämän päiväinen ottelu sai tapahtumarikkaan alun, kun juuri ennen joukkueiden alkulämmittelyä todettiin yhteistuumin tuomariston ja kenttähenkilökunnan kanssa, ettei Oulun Energia areenan jää ole pelikunnossa led-mainokset aiheuttaman sulamisen vuoksi. Joukkueet siirtyi Oulun Energia areenalta viereiselle Oulun Baari areenalle.

Lukko aloitti ottelun hyvin ja meni viiden minuutin pelin jälkeen jo 0-2 johtoon. Kotijoukkue kuitenkin ryhdistäytyi ja aloitti takaa-ajon. Ensimmäisestä kavennus osumasta vastasi Suvi Käyhkö (2+1), toisesta Ida Karjalainen (1+4) ja johto-osuma iski Aino Kaijankoski (1+1).  Erätauolle mentiin Kärppien johdossa 3-2.

Oulun Kärppien Kiia Nousiainen ottelussa Lukkoa vastaan.

Kuva: Kiia Nousiainen keräsi tänään tehot 1+3 (Sirpa Pöyhönen)

Toisessa erässä alkoi tehoketjun Havana-Nousiainen-Karjalainen show. Ketju vastasi Kärppien kuudesta maalista tehden yhteensä 14 pistettä. Kiia Nousiainen (1+3) iski lukemat 4-2. Erän kahdesta viimeisestä kärppämaalista vastasi vasta 16-vuotias Oona Havana. Erän lopussa Lukko kavensi vielä lukemiksi 7-3.

Havana jatkoi maalin tekoa myös kolmannessa erässä ja ajassa 49:49 tuli uran ensimmäinen hattutemppu. Taululla komeili jo lukemat 8-3. Alle minuutti myöhemmin syntyi jo Havanan päivän neljäs maali 9-3. Nämä jäivät ottelun loppulukemiksi. Maalilla tänään torjuneella Kati Asikaiselle oli torjuntoja yhteensä 11 kappaletta.

Ottelut jatkuu taas huomenna

Kärppien ottelut jatkuu huomenna, kun petolaumat kohtaavat Oulun Energia areenalla klo 16.00. Kärppien vieraaksi saapuu Ilves Tampereelta.

Oona Havana 7-2 maali

Kuva: Oona Havana 7-2 osuma Lukon verkkoon (Sirpa Pöyhönen)