Malviina Kortessalo Kärppiin
Maalivahti Malviina Kortessalo on solminut Kärppien liigajoukkueen kanssa sopimuksen kaudelle 2022–23. Raahesta lähtöisin oleva, nykyisin oululainen varhaiskasvatuksen opiskelija Kortessalo on harjoitellut joukkueen mukana nyt muutaman viikon.
24-vuotias Kortessalo on pelannut RJK:n poikajoukkueissa U17 Mestikseen ja U18 aluesarjaan saakka. Naisten sarjoissa Kortessalo on pelannut Naisten Liigaa ja Mestistä RoKissa neljän kauden ajan sekä aiemmin Mestistä ja Suomi-Sarjaa useammankin joukkueen riveissä.
Kärppäpaidassakin Kortessalo on esiintynyt. Hän on pelannut kaudella 2014–15 Kärppien mukana U20-tyttöjen SM-turnauksessa, josta saavutuksena oli hopeaa. Lisäksi hän on pelannut Kärppien U16-tyttöjoukkueessa aluesarjaa sekä Kärppien Akatemiassa yhden pelin.
– Minulla on tosi hyvät fiilikset pelaamista Kärpissä. Tietysti minulla on pitkä tauko alla, mutta treenaamalla sekin asia hoituu. Kun päätös joukkueeseen liittymisestä tehtiin, niin oma innostukseni treenaamista ja pelaamista kohtaan on vain kasvanut päivä päivältä, iloitsee Kortessalo.