Vuoden ensimmäinen ottelu Raahessa päättyi HIFK:n voittoon 10–1.
Alkuminuuteilla Kärpät oli terävästi kiekossa ja peli pyöri HIFK:n päädyssä. Palkinto tuli yhdeksän minuutin kohdalla, kun Emma Ekoluoma upotti kiekon HIFK:n maaliin suorasta hyökkäyksestä komealla laukauksella.
Vieraat eivät tästä hätkähtäneet, vaan survoivat pelin tasoihin pari minuuttia myöhemmin. Erän loppupuolella Kärpät joutui tiukkaan paikkaan, kun kotijoukkueelle vihellettiin samassa ajassa kaksi kamppijäähyä. HIFK:n ylivoima oli armoton, ensimmäinen ylivoimamaali 14 sekunnissa ja vielä viidellä neljää vastaan toinen. Ensimmäisen erän jälkeen taululla oli 1–3.
Toisessa erässä HIFK meni menojaan latoen kärppämaaliin kolme lisäosumaa. Erän lopulla Kärpille vihelletty jäähy kostautui kolmannen erän alussa HIFK:n ylivoimamaalina. Vajaata minuuttia myöhemmin HIFK kuittasi tilanteeksi jo 1–8. Kärppien aikalisä ei kääntänyt kelkkaa, vaan HIFK mätti vielä kaksi osumaa ja loppulukemat 1–10.
Kärppien maalilla ensimmäisen ottelunsa pelannut Malviina Kortessalo koppasi 30 torjuntaa, HIFK:n veräjällä Iina Kuusela keräsi 28.
Kärppien seuraava ottelu pelataan heti huomenna sunnuntaina klo 13:00 Oulun Energia Areenalla K-Espoota vastaan. Tervetuloa!