Kärpille tappio Kuopiossa
Kärpät kohtasi lauantaina myöhäisillan ottelussa KalPan Kuopiossa. Maalirikas ottelu päättyi KalPan 9–3-voittoon.
Kärpät sai otteluun huonon alun, ja kotijoukkue oli jo neljän minuutin jälkeen kahden maalin johdossa. KalPan kolmannen maalin jälkeen kauden ensimmäisen maalinsa tehnyt Emma Ekoluoma ja Oona Havana (2+0) kavensivat tilanteeksi 3–2 ensimmäisessä erässä.
Kärppien kolmas maali syntyi kolmannen erän alussa. Tämän jälkeen KalPa teki vielä viisi maalia ja pisteet jäivät Kuopioon.
KalPalle hattutempun viimeisteli RoKista täksi kaudeksi KalPaan siirtynyt Jenna Hietala. Kolme pistettä keräsivät KalPasta myös Salla Rantanen, Kaisla Kortelainen ja Tanja Koljonen.
Kärppien kausi jatkuu huomenna sunnuntaina 18.9. klo 17.30. Ensimmäisessä Oulun Energia Areenalla pelattavassa ottelussa vastustajana on Team Kuortane.