16.10.2022

Kärpille taistellen tappio Espoossa

Tapiolassa pelattu Kiekko-Espoon ja Kärppien ottelu oli joukkueiden kauden toinen kohtaaminen. Reilu kuukausi sitten Hämeenlinnassa avausturnauksessa pelatun ensimmäisen ottelun espoolaiset olivat voittaneet niukasti 1–0.

Kärppien nuori joukkue taisteli tänään hyvin, mutta kotijoukkue oli tällä kertaa vahvempi lukemin 3–0. Kärppien päävalmentaja Sanna Lankosaari oli erittäin tyytyväinen joukkueensa pelaamiseen.

– Hyvä peli koko joukkueelta, olen todella ylpeä koko porukasta! Vedimme tänään tasaisesti hyvällä sykkeellä koko pelin ja pelasimme todella hyvin puolustuspäässä. Harmi vain vastustajan maali oli kuin noiduttu, emmekä saaneet kiekkoa maaliin, kertoi Lankosaari.

Ottelun alkuun Kärpät tuli pirteästi. Kotijoukkue joutui ottamaan kaksi peräkkäistä jäähyä noin neljän pelatun minuutin jälkeen. Kärpät sai pelata ylivoimaa viidellä kolmea vastaan yli puolitoista minuuttia, mutta kiekko ei löytänyt tietään espoolaisten maaliin.

Avausmaalin teki puolustaja Tea Villilä ajassa 8.56. Janina Aro lisäsi kotijoukkueen johdon 2–0:aan noin viidentoista minuutin kohdalla. Ensimmäinen erän toinen puolikas pelattiinkin espoolaisten hallitessa kiekkoa.

Toisenkin erän alkuun Kärpät sai ylivoimaa. Parhaaksi maalintekoyritykseksi ylivoimalla jäi Oona Havanan tolppalaukaus. Erän alkuun riittikin tapahtumia, kun pian ylivoiman jälkeen Kärpät joutui vuorostaan selvittämään alivoiman.

Kotijoukkue lisäsi johtoaan toisen erän puolivälissä Erica Grönlundin maalilla. Erätauolle lähdettiin espoolaisten johtaessa ottelua lukemin 3–0.

Kolmanteen erään saapui sisukas kärppälauma, joka pelasi ottelun parhaan eränsä ja laukoi maalia kohti enemmän kuin kotijoukkue. Toisen erän lopussa puolustajan tontilta hyökkääjäksi vaihdettu Tilli Keränen toi ykkösketjuun lisää hyökkäysvoimaa.

Kärppien maalivahti Kati Asikainen napsi ottelussa 30 torjuntaa. Espoolaisten maalilla Minja Drufva puolestaan torjui nollapelissään 24 kertaa.

– Keränen, Havana ja Anna-Kaisa Antti-Roiko kantoivat meidän peliämme tänään. Lisäksi Veera Pitkänen hoiti oman tonttinsa puolustuksessa hyvin, listasi Lankosaari ottelun parhaita onnistujia.

Keräselle viikonloppu toi uudenlaisia haasteita. – Aika uusi kokemus oli pelata melkein kaksi peliä puolustajana. Kiva oli nähdä, että tarpeen vaatiessa pystyn pelaamaan sitäkin paikkaa, tuumi Keränen.

Kärppäpelaaja oli päävalmentajan tavoin tyytyväinen joukkueensa esitykseen. – Saimme hyviä maalipaikkoja, mutta ne maalit pitää ansaita. Taistelimme hyvin loppuun asti, mutta tänään se ei vaan riittänyt.

Kärppien seuraavat pelit

Ensi viikonloppuna Kärpät pelaa kaksi kotiottelua. Lauantaina 22.10. kello 12 vastassa on TPS. Sunnuntaina 23.10. kello 12.30 pelataan Lukkoa vastaan. Tervetuloa Oulun Energia Areenalle kannustamaan Kärpät voittoon!