Kärpät matkasivat tänä viikonloppuna Espooseen ja kohtasivat siellä Kiekko-Espoon. Kärppien maalia tänään vahti vamman vuoksi viime ottelun väliin jättänyt Johanna Oksman. Ensimmäisessä erässä peli oli tasaista ja molemmat joukkueet pääsivät yrittämään maalintekoa. Siinä kuitenkin onnistui vain vastustajajoukkue, sillä viiden minuutin jälkeen Espoo siirtyy 1-0 johtoon Anni Montosen maalilla. Ensimmäinen erä päättyi 1-0 ja vaikka tilanteita olikin molemmin puolin, ei Kärpät päässeet tasoittamaan peliä.
Kärpät vahvana alivoimalla
Toiseen erään lähdettiin 1-0 tappioasemasta. Erän alussa kiekko pyöri paljon Kärppien päässä mutta Oksman pystyi pitämään maalin tyhjänä. Toista erää oli kulunut noin seitsemän minuuttia kun Aino Kaijankoski ottaa ensimmäisen jäähyn, rangaistuksen syynä pelin viivyttäminen . Kärpät suoriutuivat alivoimasta erinomaisesti ja joukkue sai pidettyä maalin tyhjänä. Erän lopussa Kärpät pääsivät taas kokeilemaan ylivoimaa, kun Aada Eronen joutui jäähylle koukkaamisesta. Tilanne pysyi silti 1-0 Kiekko-Espoolle. Erätauolle lähdettiin kun taululla oli yhä lukemat 1-0 Espoolle. Molemmat maalivahdit onnistuivat pelaamaan koko erän päästämättä ainuttakaan maalia.
Jäähyjä ja kuudes kenttäpelaaja
Kolmas erä alkoi siis yhä 1-0 lukemissa. Vaikka molemmat joukkueet pyörittivät peliä vuorotellen , ei kumpikaan silti päässyt rankaisemaan ja molemmat päät pysyivät yhä tyhjinä. Ajassa 48:24 Kärpät saavat ylivoiman, kun Tea Välilä joutuu jäähylle, syynä kampitus. Ylivoimalla ei maalia. Kun viimeistä erää oli mennyt noin 13 min pääsivät Kärpät taas pelaamaan ylivoimalla, kun Kiekko-Espoon pelaaja Ella Viitasuo joutuu jäähylle koukkaamisesta. Erän viimeisillä minuuteilla Kärpät ottavat kuudennen kenttäpelaajan tavoitteena saada ottelu tasoihin ja Johanna Oksman siirtyy näin vaihtoaitioon. Siinä ei kuitenkaan onnistuttu ja ottelu päättyi 1-0 kiekko-Espoolle. Ottelu oli Tiia Pajarisen kauden toinen nollapeli.
Kärpät ja Kiekko-Espoo pelasivat tasaisen ja laadukkaan pelin.Kärpät pelasivat koko ottelun varmaa ja laadukasta peliä. Ottelussa erityisesti loistanut Johanna Oksman piti hienosti maalin tyhjänä, ensimmäisen erän 1-0 maalia lukuunottamatta.
Seuraava ottelu
Kärpät kohtaavat HIFK:n sunnuntaina 20.9 klo 15:55 Helsingissä Malmilla.