HPK voittoon Raksilassa
Kärppien kotiotteluun HPK:ta vastaan lähdettiin jännittävästä asetelmasta, sillä joukkueet olivat sarjataulukossa yhdeksän pelatun ottelun jälkeen tasapisteissä. Kärpät oli voittanut joukkueiden aiemman kohtaamisen Hämeenlinnassa. Tällä kertaa HPK oli kuitenkin parempi maalein 1–3.
Ottelun alku oli vierasjoukkueen hallintaa. Ensimmäisen erän ainoan maalin teki kuitenkin Kärpät. Noora Rädyn vartioimalle maalille saatiin ensin aikaan hyvä mylläkkä. Purkukiekko ajautui puolustaja Kristiina Meriläiselle, jonka viivaveto painui maaliin ajassa 16.02.
– Siinä tuli mulle purkukiekko, jonka jälkeen tein pienen viivaliikkeen ja heitin kiekkoa maalille. Nyt sattui menemään maaliin, kertasi Meriläinen maalinsa syntyä.
Meriläinen toimi tänään joukkueensa kapteenina Aino Kaijankosken loukkaannuttua eilisessä pelissä. Kapteeni oli tyytyväinen erityisesti joukkueensa työntekoon ja puolustamiseen.
Samoilla linjoilla oli myös Kärppien päävalmentaja Sanna Lankosaari. – Puolustuspelin näkökulmasta tänään oli parempi peli kuin eilen. Sitoutuneesti pelattiin koko sydämellä joukkueelle, tuumi Lankosaari.
Toisen erän Kärpät joutui aloittamaan alivoimalla. HPK tasoittikin pelin Oona Koukkulan ylivoimaosumalla. Voittomaaliksi jääneen osuman viimeisteli ajassa 29.33 Jade Mäkivaara.
Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin kolmannen erän lopussa, kun Kärpät yritti tasoitusta ilman maalivahtia. Hämeenlinnalaisten Karolina Erbanova pääsi tuikkaamaan kiekon tyhjään maaliin.
Maalintekotilanteita nähtiin tänään molemmissa päädyissä runsaasti. Räty torjui 18 kertaa, joukossa niin Anna-Kaisa Antti-Roikon ja Emma Ekoluoman läpiajot kuin tukku muitakin hyviä tilanteita. Kärppien maalilla Kati Asikainen pelasi loistavasti napsien kiekon kiinni 37 kertaa. Ottelun parhaina pelaajina palkittiin Meriläinen ja Räty.
Lankosaari kertoi joukkueensa menevän pala kerrallaan pelillisissä asioissa eteenpäin. – Oikopolkuja onneen ei ole. Meillä on nuori joukkue, jolle nämä pienten erojen pelit ovat hyviä oppiläksyjä. Eilisen kirvelevän tappion jälkeen olen kuitenkin tyytyväinen siihen, miten hyvällä jalalla ja asenteella pelasimme tänään.
Viikonlopun kahden tappion myötä Kärpät on tippunut sarjataulukossa kaksi sijaa kahdeksanneksi. Kymmenen pelatun ottelun jälkeen Kärpillä on kasassa yhdeksän pistettä.
Kärppien seuraavat pelit
Ensi viikonloppuna Kärpät matkaa pääkaupunkiseudulle. Lauantaina 15.10. kello 18.30 Kärpät pelaa toisena sarjataulukossa majailevaa HIFK:ta vastaan Pirkkolassa. Sunnuntaina 16.10. kello 16 vuorossa on visiitti Tapiolaan, jossa vastassa on kolmanneksi eniten pisteitä kerännyt Kiekko-Espoo. Otteluita voi katsoa leijonat.tv-palvelusta.