25.02.2023

HIFK voitti ensimmäisen puolivälieräottelun

Puolivälierien ensimmäisessä ottelussa runkosarjan voittaja Helsingin IFK ei antanut kotiluolassaan Kärpille mahdollisuuksia voittoon, vaan hurjasteli taululle lukemat 12–0.

Kärppien vastuuvalmentaja Sanna Lankosaari kuvaili ottelua ailahtelevaksi. Kärppien nuoresta joukkueesta useampi pelaaja pelasi tänään ensimmäisen pudotuspeliottelunsa, ja Lankosaaren mukaan tämä saattoi näkyä ylimääräisenä jännityksenä. – Tänään meillä jänne kesti 12 minuuttia. Jospa huomenna se kestäisi pidempään. Ottelusarja on maratooni, josta nyt on juostu vasta yksi pätkä. Huomenna lähdemme taas 0–0-tilanteesta taistelemaan, lupasi Lankosaari.

Kotijoukkue aloitti ottelun vahvasti. Kärpät sai kuitenkin ensimmäisen viiden minuutin aikana vaarallisimman maalipaikan, mutta Jasmin Hulanmäen lyöntilaukaus viuhui maalin ohi.

HIFK:n ensimmäinen maali syntyi ajassa 8.44. Emilia Vesa laukoi ja maalin toisella kulmalla paluukiekon löi verkkoon Karoliina Rantamäki.

Kokenut Rantamäki syötti joukkueensa seuraavat kaksi maalia. 2–0-maali syntyi kolmentoista minuutin kohdalla, kun hyökkäysalueen kulmassa kiekkoa pitänyt Rantamäki löysi keskustasta vapaana Sanni Vanhasen. Seuraavassa maalissa pelikellon näyttäessä aikaa 15.39 Rantamäki tarjoili pitkän poikittaissyötön puolustaja Siiri Yrjölälle.

Kärpät pääsi pelaamaan erän viimeiset kaksi minuuttia ylivoimalla. Kavennusmaali oli lähellä parikin kertaa, kun hyvillä poikittaissyötöillä pelattiin laukaisupaikkoja. Erätauolle lähdettiin kuitenkin 3–0-tappioasemasta.

Toisessa erässä HIFK teki viisi lisämaalia. Kärpät aloitti erän kovalla karvauspelillä hyökkäysalueella, joka kostautui vastustajan karkaamisena läpiajoon. 4–0-maalin iski ylämummoon Clara Rozier, kun erää oli pelattu 1.16.

Seuraava maali syntyi pienen tuurinkin avustuksella seitsemän minuutin kohdalla, kun ylivoimalla maalin edustalle syötetty kiekko pomppi Vesan vartalosta maaliin. Erän puolivälissä puolustaja Kristiina Meriläinen laittoi kroppaa likoon torjuen yhden laukauksen maaliviivalta, kun maalivahti Kati Asikainen oli pelattu pois tilanteesta toiselle maalin kulmalle.

HIFK:n kuudennen maalin teki pistepörssin voittaja Michaela Pejzlova upealla harhautuksella maalin edestä ajassa 34.27. Vanhanen ja Johanna Kemppainen lisäsivät vielä kotijoukkueen johdon 8–0:aan erän lopussa. 

Kolmannessa erässä helsinkiläiset kaunistelivat lukemia vielä neljän maalin verran. Yhdeksännen maalin teki erän viidennellä minuutilla yksilösuorituksen päätteeksi hattutempun varmistanut Vanhanen. HIFK:n ja Vesan toinen ylivoimamaali syntyi nelisen minuuttia myöhemmin. Ajassa 53.51 Julia Liikalan maalissa kiekko kimposi kärppäpelaajan mailasta vaikeuttaen Asikaisen torjuntamahdollisuuksia. Ottelun loppulukemat viimeisteli puolustaja Nenna Mehtonen alle minuutin kuluttua edellisestä maalista.

Asikainen urakoi tänään 44 torjuntaa, kun taas Kiia Lahtinen selvisi 15 torjunnalla. Eniten pisteitä keräsivät Vesa (2+4), Vanhanen (3+1), Rantamäki (1+3) ja Pejzlova (1+3).

Kärppien seuraavat pelit

Sarjan toinen ottelu pelataan heti huomenna sunnuntaina 26.2. kello 15 Pirkkolassa. Oulun Energia Areenalla pelataan keskiviikkona 1.3. kello 18.15 sekä tarvittaessa neljäs peli torstaina 2.3. kello 17. Mahdollinen viides peli Pirkkolassa on sunnuntaina 5.3.